Hanna-Piritan Sarjisblogi

Psykoottinen Masennus?

14.03.2013 - 13:45 / hannapirita.

25 vastausta - “Psykoottinen Masennus?”

Kumiko Kirjoittaa:
14.03.2013 - 14:20

Kun itse menin työhaastatteluun ja kysyttiin mitä olin tehnyt viimeisen 6 kk. Sanoin ihan rohkeasti että olin viimeiset 2 kk ollut masennuksen vuoksi sairaslomalla.

Mut palkattiin koe ajalle ja vuosi sitten sain vakisopparin täytettyä.
Masennus uusi viime kesänä ja nyt käyn terapiassa.

Tsemppii sulle HP! ^__^

hannapirita Kirjoittaa:
14.03.2013 - 14:55

Kumiko: Ihana kuulla että pääsit silti töihin. Joskus ihmisillä on ihmeellisiä luuloja siitä että masentunut ihminen ei pysty hoitamaan mitään kunnolla elämässään, mutta ihan hyvin mäki oon tässä pärjänny. Masennusta ei saisi salailla kun se on kuitenki niin yleinen ongelma ihmisillä.

Niilo Kirjoittaa:
14.03.2013 - 17:51

Uhuu, hyvä merkintä ja tää tyyli on niin söpö että tulee hyvin iloisuutesi ilmi 🙂

hannapirita Kirjoittaa:
16.03.2013 - 12:05

Niilo: Ihanaa että se tulee läpi. Haluun just näyttää että masentunukki ihminen voi olla iloinen ja tyytyväinen aina välillä. Etenki ku oon selkeesti tosi lujaa paranemaan päin.

Ella Kirjoittaa:
14.03.2013 - 19:58

Tykkäsin kovasti, tästä piirrustuksesta sai ihan sen samanlaisen kuvan kuin muistakin sarjakuvistasi, että olet aika elämäniloinen persoona 🙂 Jotenkin iloisen avoin sarjis, kiitos siitä!

hannapirita Kirjoittaa:
16.03.2013 - 12:07

Ella: Joo, ei sitä perus positiivista luonnetta pysty masennuskaa sammuttamaan. Sairaus on sairaus ja luonne on ihan eri asia. Ihanaa että tykkäsit sarjiksestani. <3

Josunen Kirjoittaa:
14.03.2013 - 22:14

Aivan ihana merkintä. ;___;

hannapirita Kirjoittaa:
16.03.2013 - 12:07

Josunen: Kiitos paljon kun tykkäsit! ;A;

kabomaru Kirjoittaa:
14.03.2013 - 23:34

Tämä on erittäin inspiroiva

hannapirita Kirjoittaa:
16.03.2013 - 12:10

Kabomaru: Ihanaa jos pystyn inspiroimaan. Se on musta just kaikkein parasta mitä keksin jos voin inspiroida muita jotenki.

Maijju Kirjoittaa:
15.03.2013 - 0:49

Jee jee HP jee ;w;

Juho Kirjoittaa:
18.03.2013 - 13:26

Kuinka paljon työläämpää tämä piirrostyyli on kuin normaalit päiväkirjamerkintäsi? Tämän lukeminen oli nimittäin huomattavasti siistimpää. En tiennyt että kykenet tuollaiseen kynänjälkeen. Kaunista. Tykkään varsinkin tavasta jolla toteutit hiukset, silmien ympärystän ja.. no, oikeastaan kaikki kasvonpiirteet.

Oletko harkinnut skannaavasi enemmän luonnoksia? Että pääsisit vähän hehkuttamaan kynänjälkeäsi enemmän?

hannapirita Kirjoittaa:
18.03.2013 - 13:30

Juho: No tämä ei oikeastaan ole sen työläämpää kuin tavallinen kuvapäivismeininki… Mutta siis piirrän suurimman osan sarjiksistani tällä tavalla tai hieman tarkemmin. Voin laittaa joskus linkkejä omiin sarjiksiini muualla tänne sarjisblogeihin tai jos haluat niin kysy facebookissa linkkejä niin linkkaan muita sarjiksia.

lepa Kirjoittaa:
18.03.2013 - 23:03

HP oot mun idoli ;_; rohkein ja ihanin.

Juho Kirjoittaa:
19.03.2013 - 15:00

HP, se olisi siistiä.

alkimohap Kirjoittaa:
20.03.2013 - 18:47

Tää on kyl rohkea ja hieno veto. Joku saattaisi pelästyä jo diagnoosin nimeä, vaikka ilmeisesti kyse on vain siitä, että joskus hajottaa pirusti eikä jaksa tehdä mitään. Kaikki psyko-alkuiset sanathan tarkoittaa tietysti kylmäverisiä suihkumurhaajia, joilla on 15 sivupersoonaa. 😉

Toivon, että nekin, jotka ei pysty tekemään täyttä 40 tuntia viikossa ja joilla ei ole nousujohteisinta ja eheintä CV:tä, sais töitä.

Juhon kantsii tsekata HP:n ”Kaksi masentavaa tarinaa.”

hannapirita Kirjoittaa:
20.03.2013 - 18:51

alkimohap: Periaatteessa se psykoosi tarkottaa sitä että joskus koen harhatuntemuksia ja luulen täysin järjettömiä asioita ilman mitää oikeeta syytä luuloihini. Se kuitenki menee nopeesti ohi ja tunnistan ite että mun tuntemukset ei oo oikeita tai realistisia.

Ja olis kyl hienoa että olis enemmän mahdollisuuksia tehdä joustavasti töitä. Vaikka kolmipäiväistä viikkoa tai kuustuntista työpäivää tai jotain muuta vähä vähempää.

Ja muuten, Kaksi Masentavaa Tarinaa löytyy hyllystä Manga Cafélta, sieltä sen pääsee lukemaan jos haluaa. Saa sen myös ostaa itelleen vaikkapa Tampere Kupliista.

heli Kirjoittaa:
21.03.2013 - 12:37

Linkkasin tämän henkilölle joka ahistelee sitä, kun joutuu syömään lääkkeitä ja täten hänessa on muka jotain ”vikaa”. *pään taputus* Kaikki on ihan hyvin.

hannapirita Kirjoittaa:
21.03.2013 - 13:12

heli: Joo siis se että syö lääkkeitä ei tee ihmisestä mitenkää paskaa ihmistä. Ihmisillä on sairauksia ja onneksi sairauksiin on olemassa lääkkeitä. On ihan yhtä sallittua syödä lääkkeitä kipeään selkään tai masennukseen. Mulla oli ihan samanlaisia ajatuksia kun alotin lääkkeeni, pelkäsin että lääkkeiden syöminen todistaa sen että mussa on jotain vikaa ja että en oo kunnollinen ihminen. Nyt kun oon miettiny asioita pidempään, oon tajunnu että sairaus ei määrittele kenenkää elämää huonommaksi.

kettu Kirjoittaa:
23.03.2013 - 15:57

Kiitti tästä merkinnästä. Antoi vähän toivoa siihen, että mäkin kykenen vielä joskus ihan normaaliin elämään tämän masennukseni kanssa. Nyt oon vielä sairaslomalla, koko vuoden oon ollu, mutta syksyllä palaan taas kouluun.
Mutta siis. Sait jotenkin vakuutettua mut siitä, että kyllä se siitä 🙂 Kiitos!

hannapirita Kirjoittaa:
25.03.2013 - 19:12

kettu: Ihanaa jos voin jotenki vähäki auttaa ;___; Kyllä sen masennuksenki kanssa pystyy elämään jos ottaa oman sairautensa huomioon mahollisimman hyvin. <3 Kyllä se siitä! uskon suhun!

Aada Kirjoittaa:
29.03.2013 - 14:41

Tere! Eksyin tänne ku selailin sarjakuvablogit.comin tarjontaa, ja tää näky olleen viime kuukauden blogina. Tykkään teikäläisen piirrustustyylistä. Ja toinen asia joka itteen vetos oli siun sairautes, koska oon tosi kiinnostunu kaikista psyykkisistä sairauksista enkä itekää oo mikään maailman psyykkisesti tervein ihminen. Kiinnostais lukee lisääkii tän tyyppisiä sarjiksia aiheesta, jos vaan sellasia kykenet piirtelemään.

Itellä on ollu myös masennustaustaa, ja säännöllisesti kaamosmasennusta. Viime vuodet (täytän tänä kesänä 22) ne on ollu melko, hmm, ”psykoottisia” jopa, mut enemmän on ollu derealisaatiota (ympäristön tuntuminen epätodelliselta) ja sen sellasta. Ja pelkoja on ollu vaikka minkämoisia ihan lapsesta lähtien, aina eri pelot ja yhtä surrealistisia, ja tiedostan sen kyllä ite mut minkäs teet ku pää vaan pelkää tai ahistuu. Tän takia oon miettiny jotain yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä, mut lääkäri ei suostu diagnosoimaan. ”Se voi olla vaan siun luonteenpiirre.” Uskoin tätä niin kauan ennenku iski taas seuraava ahistuskohtaus about kuukauden päästä ja totesin, et ei se voi olla vaan luonteenpiirre koska millon luonne häiritsee elämää ellei se oli persoonallisuushäiriö?
Oon syöny lääkkeitä kohta 5 vuotta sosiaalisten tilanteitten pelkoon, ja yritin viime keväänä lopettaa niitä mut romahin, joten jatkanu nyt 5mg Cipralexilla ja yritän kohta taas. Syy itellä siihen lääkkeitten vähentämiseen on se, et itellä se on vieny luovuutta (mikä itelle on pirun tärkeetä, piirtelijä ku itekii olen) ja keskittymiskykyä. Oon nyt ollu sit kahen vaiheilla, et kumpi on parempi: lääkitty, tunteeton ja lähes eloton, kuitenkii ilonen kuori; vai lääkitsemätön, liian vilkas mielikuvitus ja epävakaa mielenterveys kuitenkii niin et kykenee tekemäänkii asioita jotka saa elämästä elämisen arvosen. Ja se ajatus, et keväällä ja kesällä olo aina kohenee mut joka syksy on sama homma taas eessä, ja ku siihen kaamosmasennukseen ei ees lääkkeet auta. Totesin, et jälkimmäinen mieluummin. Mut nyt tässä menneellä viikolla just tajusin, et ku on ollu paljon pakkoajatuksia jotka sit aiheuttaa aina hetkellisen derealisaation päälle, et ei miun tarvii sietää p*aa, kaikista vähiten ITELTÄNI. Ja oon nyt pystyny lopettamaan ne ajatukset kertalaakista, mihin en oo aijemmin pystyny. Tai kevät tekee varmaan sen myös. Ja heti ku tunnistan et iskee päälle wtf-ajatus, ni vaan pysäytän sen, en mee sinne hämmennyksen aaltoon sisään.

Toinen asia sit minkä haluan sanoa, et se on hienoa et oot löytäny tollasen elämän asenteen, et on masennus, mut sen kanssa pystyt elämään. Itellä on dianosoitu sosiaalisten tilanteitten pelko ja valikoiva puhumattomuus, ja tossa pari vuotta sitte yhtäkkiä tajusin et vaikka miulla on diagnoosi, ei pie sitä heittää muuriks ittensä ympärille asiana, mikä sallii miun olla tekemättä asioita. Pelot saa pois vaan kohtaamalla ne. Pikku hiljaa, koska liian iso askel heittää vaan takapakkia. Mut se, et se diagnoosi ei ole niiku loppuelämän kunniakirja joka pitäs ripustaa seinälle, vaan paperi jonka voi polttaa pois. Vaan ite on se joka mahtaa asialle jotain. Mut masennuksen kanssa ymmärrän sen, et se on itestä riippumaton ja sehän siinä kaikista ärsyttävintä onkii. Ja jos liiaks alkaa itelle sanomaan ettei oo masentunu, saattaa silti olla niin mut vaan teeskentelee itelle ja sit tietämättään pahentaa asiaa. Itelle tän ajatusten lopettamisen kanssa suurin askel tais olla se et viime viikolla myönsin itelle et ei nää fiilikset voi olla varmaan muuta ku masennusta, ja heti käänty nousuun ku myönsin sen itelle. Kaivelen sen onnellisuuden tunteen esille jostain väkisin, sen mikä yleensä on astunu miun elämään aina jo tammikuussa tai viimestään helmikuussa.
Mut ihmismieli on niin jännä asia, et jos vaan uskoo itteensä ni pystyy menemään vaikka läpi harmaan kiven.

Ja btw, en osaa kirjottaa lyhyesti ~mitään 😀 Mut jos vaan pystyt lukemaan tekstiä saatika jos edes kiinnostaa, ni täällä miun blogissa asioista paljon lisää: http://misanthrop-madness.blogspot.fi/
Ja taideblogi, jos vaan kiinnostaa, vaikka se suht hiljanen onkii. Mut itellä on sarjakuvahistoriaa jostain 10-vuotiaasta lähtien, joten sinne postailen vanhoja sarjiksia ja vähitellen yritän uusiinkii siirtyä 😀 Sarjakuvablogia ei ole, koska haluaisin kyllä mut en osaa piirtää itestäni saatika niin usein, eikä miun elämässä koskaan tapahu mitään jännää et siitä vois piirtää 😉 http://artblock-madness.blogspot.fi/
Ja deviantART linkki onkii tossa nimen takana tai jotain.

Nyt siirryn lukemaan tota siun vanhaa blogia ku huomasin sen olemassaolon vasta ku olin selannu tän läpi 😀

-Aada

hannapirita Kirjoittaa:
29.03.2013 - 17:57

Aada: Siis jaksoin hyvinki lukee tekstisi ja avasinki jo valmiiksi tonne välilehtiin noi blogisi. Meen kattoon niitä heti ku oon vastannu kommenttiisi. Sitä vain ajattelin sanoa että mustaki on ihan mielenkiintosta lukee kaikista psyykkisistä jutuista joten ihan hyvin jaksoin lukee tekstisi. Olis siis mielenkiintosta lukee millaset sun lähtökohat on omaan sairautees. Ja toivottavasti jakselet hyvin sairautesi kanssa ja ehkä vielä joskus pääset siitä eroon ja paranet! Se on ainaki mulla toiveissa että hitaasti tässä parannutaan.

Ihan vaan joku Kirjoittaa:
27.11.2013 - 21:41

Uhh tiedän että aika vanha merkintä sulta ja tänne muitakin tullut kommentoimaan omista masennuksistaan mutta mutta…

Itse vaan niin kauheasti ihailen ja vähän pelokkaana katselen mitä olet kirjoittanut… Itselläni on jonkin sortin ahdistusmasennus (en koskaan diagnoosia ole edes halunnut kuulla) ja olen käynyt psykoterapiassa (tai vastaavassa) nyt kolmatta vuotta(olen nyt 18v). En kuitenkaan ikinä ole kehdannut kertoa siitä kenellekkään, edes lähimmälle ystävälleni. Ja kyllä se vähän hämmentää kun katoan pari kertaa viikossa kaupungille. En vain itse pääse häpeästä yli. En taida edes itse suostua hyväksymään mitään diagnoosia, pidän vain itseäni kamalan huonona. Minulla on kuitenkin mukavia ystäviä, käyn koulua ja vaikutan toivottavasti ihan normaalilta… Toisaalta kamalasti toivoisin että uskaltaisin kertoa edes jollekkin ystävälleni ongelmistani, tai edes siitä ett käyn terapiassa, kun vielä monta terapiavuotta taitaa olla edessä.

Mutta joo. Sinun tapasi käsitellä masennusta luo vähän toivoa, että ehkä voisin itsekin joskus edes läheisimmille ystäville kertoa… Ihailen sinua paljon myös piirtäjänä, ja olen coneista ostanut jotain tekemiäsi jutskuja. Olet kyllä niin taitava ja kaikkea… Toivon todella kaikkea hyvää sulle 🙂

Joo tosiaan.. Vähän tyhmä viesti on… Itsekkäästi vähän käytin blogia hyväksesi, kun nyt ekan kerran kirjoitan mihinkään masennuksestani ja terapiastani. Vaikka täysin nimettömänä, tuntuu tämäkin sentään joltain… Kiitos siis tai jotain haha… Ja anteeksi pitkähkö viesti.

hannapirita Kirjoittaa:
7.12.2013 - 20:48

Ihan vaan joku: Hei joku, tosi hienoo että olet kirjottanut edes tänne nimettömänä kommentoijana omasta masennuksestas. Just sitä mä toivonki ku kerron omista ongelmistani, että ne vois jotenki saada muitaki rohkaistumaan ettei tarttis aina hävetä niin paljo. Ja siis se että kertoo eka nimettömänä on se eka alku. Ite kerroin alunperin asioitani vaan jossain omeglessa tuntemattomille nimettömänä ihan vaan testatakseni että miltä tuntuu kertoo asioistaan ja sitten kun asian on hyväksyny ite, siitä on päässy kertomaan avoimemmin just lopulta jopa tääl blogissa. Vei se multaki tosi kauan että pystyin kertomaan asioistani muille, ees itelleni! Kielsin masennuksen iteltäniki tosi kauan kun vaan häpesin niin lujaa. Mut oikeesti se on vain sairaus ja se ei määrittele ketää ihmisenä. Mäki oon oikeesti kovinki pirtee ihminen ja tykkään olla toisten seurassa, sitte vaan masennuskausina muutun erilaiseksi. Se on se sairaus… mutta se ei määrittele mua. Eikä se määrittele suakaa. Oikeesti tosi hienoo ku tulit kommentoimaan, anteeksi ku en ollu lukenu täältä kommenttei aikoihin kun oon itekki tosiaan ollu vähä huonommalla kaudella menossa täs viimeisen kuukauden niin en oo blogiakaa päivitelly. Tosin NYT päivitän! 8D