Eduskunta Kauhajoella

14.06.2014 - 20:31 / hannapirita.


Kukaan Kauhajokinen ei ole voinut välttyä kuulemasta sitä tietoa että eduskunta oli muuten kerran kolme kuukautta talvisotaa paossa Kauhajoella ja tänä aikana järjesti Kauhajoella 34 täysistuntoa ja tästä syystä Kauhajoen vaakunassakin on puhemiehen nuijat ristikkäin. Eduskunnan läsnäolo Kauhajoella on siis meille Kauhajokisille suuri kansallinen ylpeys ja kunnia. Tästä syystä päätin tehdä sarjakuvan aiheesta Eduskunta Kauhajoella. Tässä se on.

Junttilikka Kauhajoella

Irstas muori

yksinäiset ihmiset

romanttinen loppukuva

Tein tämän sarjakuvan samanhenkisellä teemalla, kuin millä olemme toteuttamassa Lepakkoluola sarjakuva-antologiaamme. Lepakkoluolan aiheena ovat siis naiset historiassa ja naisten välinen rakkaus. Mikä siis voisi olla parempi keino lämmitellä Lepakkoluolan sarjakuviani varten kuin piirtää sarjakuva Kauhajoen tärkeästä historiasta ja kauniista naisten välisestä romanssista?

Lepakkoluola-antologiamme on muuten sellainen, että me joukkorahoitamme sen JUURI SINUN avullasi, mesenaatin kautta. Klikkaa allaolevaa linkkiä ja katso mistä on kyse. Sitten kun olet katsonut, ota osaa joukkorahoitukseen ja/tai kerro joukkorahoituksesta kaikille kavereillesi. Kaikki mainostus ja markkinointi on meille tervetullutta ja olemme siitä erittäin kiitollisia, sillä onhan tärkeää tuoda Suomeen lisää sarjakuvia naisten ja seksuaalivähemmistöjen osuudesta historiassa!

>>LINKKI MESENAATTI.ME/LEPAKKOLUOLA<<

Osaatko muuten sanoa mikä Kauhajokinen paikka näkyy sarjakuvan ensimmäisessä ruudussa?

Translation in english coming soon.

Kategoria: Ilmoitusluontoista asiaa, Sarjakuvat.

.


Naiset Historiassa

3.06.2014 - 14:18 / hannapirita.


Lepakkoluola

Tässä alla siis niitä linkkejä.
Lisätietoja projektista löytyy täältä: LINKKI Pärvelön sivuille

JA tärkein.
Tässä linkki mesenaattiin jonka kautta keräämme rahaa tälle sarjakuvalle:
>>MESENAATTI.ME/LEPAKKOLUOLA<<
Olkaa hyvät ja jakakaa linkkiä ja vielä parempaa, ennakkotilatkaa kirja mesenaatin kautta!

Lopuksi vielä yksi linkki:
>>Read this comic in english here.<<

 

Kategoria: Ilmoitusluontoista asiaa, Sarjakuvat, Translated comics.

.


Benedict! Olet palannut!

13.04.2014 - 18:49 / hannapirita.




Aikatauluja

12.04.2014 - 16:30 / hannapirita.


4 tuntia joka yö

aikatauluja

En nyt ihan tiedä mitä hain tällä merkinnällä, mutta tätyy myöntää että omien päivärytmien seuraaminen viikon ajalta oli tosi opettavaista ja se sai mut arvostamaan omaa työtäni paljo enemmän. Melkein joka päivä mä teen kuitenki sen 8 tuntia työtä/koulua vaikka nukun ihan älyttömän pitkiä aikoja. Ja se että oon saanu aikaan kaikenlaisia julkaisuja ja muita juttuja vaikka nukun yli puolet vuorokaudesta on kans tosi hieno asia. Jos ette tiedä mitä julkaisuja oon tehny, menkää kattomaan niitä Team Pärvelön sivuilta.
Joka tapauksessa, jos joku haluaa myös tehdä tällaisen projektin että seuraa tottumuksiaan, tässä alla on tuo pohja tuolle taulukolle, että voitte sen siitä kopioida.
taulukkopohja

Jos haluatte sen isompana/tiffinä tms, laittakaa mulle mailia hanna.pirita(at)gmail.com.

Ja muistakaa, vähäkin työ on arvokasta työtä. Ihmisille on ominaista että pystyy tekemään työtä 4 tuntia tehokkaasti, joten kaikki työ mikä menee neljän tunnin yli on vain mahtavaa plussaa! Tiedän että vaikkapa masentuneena on vaikea jaksaa tehdä töitä, mutta kaikki mitä teet on arvokasta. Ja siis pelkästään palkkatyö ei ole tärkeää työtä, vaan tärkeää on myös kodin siivoaminen, itsestään huolen pitäminen, taiteen tekeminen, jne. Itse merkkasin tuohon listaani työksi tosin nyt vain kaikki taiteeseen ja kuvituksiin liittyvät hommat, en kodin ylläpitoa, mutta kuitenkin. Olkaa siis ylpeitä pienistä saavutuksistanne!

 

Kategoria: Sarjakuvat.

.


Eihän tää oo videoblogi ku sarjiksii tänne vaan!

10.04.2014 - 18:33 / hannapirita.


Kategoria: Liikkuvaa kuvaa, Yleinen.

.


Pullo Lasolia?

9.04.2014 - 16:25 / hannapirita.


Hugo is watching TV.
Hugo is eating.
Hugo is cleaning.
Hugo is discussing. – GODDAMN!!

Older men are really hot.
Men are like vine, they get better when they get older.
Well then I must be like a bottle of Lasol (car window cleaner brand).

Eww Hugo, you have a really ugly beard.
I want to be ulgy! – Eww, why?
Because Ugly* is always next to you. – Awww…
Ugly: My beloved Uglydoll puppet I sleep next to.

In train: – That person is dressed up really cutely.
I’m sorry, but your clother are really pretty. – Oh thank you. Hey are you Hanna-Pirita?
I read your blog! – You do? – Yes! – Where do you live? – In Rekola! – Me too!
Well you’re welcome to visit me some day, neighbor!

Hei sinä ihminen jonka tapasin juuri tänään junassa. Pyydä mut vaikka FB:ssä kaveriksi tai jotain että voin oikeestikki kutsua NAAPURINI kylään joskus! Ihanaa olisi tavata uudemman kerran kun kerran niin lähellä asumme toisiamme. Harmi että kiireessä tapasimme niin en ehtiny siinä paikas sanoo muuta ku että ota yhteyttä muhun ku oli pakko mennä kouluun ajoissa. Eli jos en säikäyttäny sua ihan kauheesti niin laita mulle viestiä vaikka tääl blogissa tai sitten tuolla feisbuukissa. Mun mailiki on auki sinnekki saa mailata, se on hanna.pirita(at)gmail.com

Kategoria: Kuvapäivis, Translated comics.

.


Ongelmakohtia kehossani

6.04.2014 - 20:29 / hannapirita.


Ongelmakohdat

ei ongelmakohdat

Media usein sanoo meille että kehoissamme on ongelmakohtia. Sellaisia ongelmakohtia kuin selluliitti, raskausarvet, karvankasvu ja finnit. Mielestäni nämä kohdat eivät ole ongelmaa nähneetkään. Läskit mahani kohdalla eivät aiheuta minulle ongelmia, mutta herkkä ihoni joka menee vereslihalle rintaliivien käytöstä aiheuttaa. Eikö herkkä iho olisi silloin enemmän ongelmakohta kuin joku pikkaisen läski löllyvä maha? Kaikilla on varmasti joitain ongelmakohtia kehonsa kanssa, kuten minun herkkä ihoni ja kipeytynyt ranteeni ja liian nopeasti kasvava tukkani. Niistä koituu minulle ongelmia, joita hoidan parhaani mukaan kostausvoiteella, rannetuella ja saksilla. Mutta median kertomat ongelmakohdat eivät tee mitään pahaa elämässäni. Karvaiset jalkani eivät satuta minua, läskit reiteni ovat vahvat ja hyvät jalat joista ei ole mitään ongelmia. Jopa finnit naamassani ovat ihan yhtä tyhjän kanssa, ne eivät vaikuta mihinkään mitään, siinä ne vain ovat.

Jos jokin asia kehossasi tuottaa sinulle ongelmia, sillon se on ongelmakohta ja sen kanssa kannattaa yrittää tehdä jotain, jos taas jokin kohta ei aiheuta sinulle sen suurempia ongelmia ja pahin juttu siinä on se että joku typerä lehti sanoi että se on väärin, se ei ole ongelma. Se on osa sinua, ja se on kaunista.

Minä olen läski, minulla on selluliittia, minulla on pienet tissit ja rasvainen tukka, ja se ei ole ongelma. Ranteeni on ongelma. Ja jos jollain on vinkkejä hyvistä rannetuista, otan niitä ilolla vastaan korjatakseni ongelman ranteeni kanssa.

>>Read this in english<<

 

Kategoria: Sarjakuvat, Translated comics.

.


Vaikeita juttuja

5.04.2014 - 14:42 / hannapirita.


Vaikeeta

I took contact with the person who abused me so I can say everything I’ve always wanted to say.
Hello, Hugo! I just did something really hard but what’s very helpfull to myself so I want you to bring me candy as a treat.
Oh, what did you do, the dishes?
Not that hard!
Silmissä vikaa

Hey, why doesn’t my camera focus?
Wait…
Oh I didn’t watch through my glasses, the photo is fine, my eyes just aren’t.

tukkaa suussa

I’m growing my hair.
Food:
I’ll shave it off soon!

Kategoria: Kuvapäivis, Translated comics.

.


Haluatko Sarjakuvataiteilijaksi?

2.04.2014 - 14:45 / hannapirita.


Haluatko sarjakuvataiteilijaksi?

Ennen ajattelin aina että en ole tarpeeksi hyvä ollqakseni sarjakuvataiteilija, en ole julkaissut tarpeeksi, en ole tehnyt tarpeeksi töitä, en ole tarpeeksi suosittu, ei ole tarpeeksi lukijoita… Jossain vaiheessa totesin että tätä menoa en tule koskaan olemaan sarjakuvataiteilija. Jos en itse usko että olen sarjakuvataiteilija, miten voisin ikinä tulla sellaiseksi? Sinä päivänä päätin että se mitä olen tehnyt, riittää. Minä olen sarjakuvataiteilija, koska minä taiteilen sarjakuvia. Mitä muuta sarjakuvataiteilijaksi tulemiseen muka tarvitsee? Eikö se sarjakuvien tekeminen pitäisi siihen riittää.

>>Read this comic in english!<<

Kategoria: Sarjakuvat, Translated comics.

.


Kissablogi

31.03.2014 - 13:17 / hannapirita.


Rovaniemellä oli Lauran lisäksi kaksi kissaa.

Nuolee lattiaa

Now that you’re in Rovaniemi, you must make a lot of comics about my cat Tiffi.
Okay let’s look at her untill she does something amazing.
So she decided to lick the floor.

räkänen kissa

Oh, Tiffi, you want to smell this?
Snif snif.
So you sneezed there then.

anarkiaa

That orange one is Tiffi and the grey one is Jasper.
If these two were people…
Tiffi – Anarchy!
Jasper – Hmph.

Kategoria: Kuvapäivis, Translated comics.

.




H-P Muualla netissä:

Ota yhteyttä:

hanna.pirita(ät)gmail.com

Kategoriat

Arkistot

Kommentointi!

Kaikki kommentit joita blogiini tulee hyväksytään automaattisesti. Jos kommenttisi ei tule läpi, ota yhteyttä hanna.pirita(at)gmail.com